Etusivu UUSIUratarinatPetri Pölhölle työn merkityksellisyys syntyy asiakkaiden auttamisesta palvelumuotoilun keinoin

Petri Pölhölle työn merkityksellisyys syntyy asiakkaiden auttamisesta palvelumuotoilun keinoin

18.3.2024

Petri Pölhö aloitti vuonna 2021 kuluttajapalvelujen palvelukehittäjänä tuote- ja järjestelmäkehitystiimissä MPY:n Mikkelin toimipisteessä. Hän on ylpeä siitä, että saa käyttää palvelumuotoilun osaamistaan asiakkaiden parhaaksi. Läheinen yhteistyö työkavereiden kanssa ja avoin työkulttuuri saa Petrin viihtymään MPY:llä.

Moninaiset mahdollisuudet

MPY:n työpaikkailmoituksessa Petrin kiinnostuksen herätti monenlaiset mahdollisuudet palvelumuotoilun parissa. Hänelle tuli tunne siitä, että työssä pääsee vaikuttamaan ja soveltamaan äskettäin Xamkista hankittua, laaja-alaista opintokokonaisuutta. Petri sai hyvän startin MPY-uralleen kattavan perehdytyksen kautta

“Perehdytys uuteen tehtävään tapahtui järjestelmällisesti, kun kävimme läpi tehtäviä ja systeemejä. Tulin MPY:lle sosiaalialalta, liikunnan ja urheilun parista, joten teleliiketoiminnan termeissä ja järjestelmissä oli paljon opittavaa. Esihenkilö korosti, että voin opetella uutta ajan kanssa, mikä on arvostettavaa”, Petri kertoo MPY-uransa alkuvaiheista.

Asiakkaan haasteen onnistunut ratkaiseminen luo ylpeydentunnetta työhön

Petrin päivittäinen työ käsittää kuluttaja-asiakkaiden laajakaista-, tv- ja viihdepalvelujen järjestelmä- ja tuotevastuun. Lisäksi prosessit sekä niiden rakentaminen ja uudistaminen on isossa roolissa hänen työssään. Palvelumuotoilussa auttaa se, että on ihmisläheinen, rauhallinen ja utelias. On oltava jatkuva valmius ja motivaatio uuden oppimiseen.

Palvelumuotoiluajattelu muodostaa perustan Petrin työlle. Hän saa työssään kokeilla usein uusia teknologioita ja ratkaisuja.

“On innostavaa ensin tutkia ja kartoittaa kehitystarvetta. Kun kehitystarve on ymmärretty ja määritelty, voidaan ideoida ja kokeilla erilaisia ratkaisumalleja. Lopulta yhdessä luodut, parhaat ratkaisut viedään tuotantoon ja lopputuloksena voi syntyä esimerkiksi asiakkaalle myytävä palvelu, sisäinen toimintamalli tai prosessi”, Petri kuvailee palvelumuotoilun toimintatapaa.

Palvelujen toimivuuden edistäminen tapahtuu yhteistyössä MPY:n tietoliikenne- ja verkkorekisteritiimien, myynnin, markkinoinnin, asiakaspalvelun ja tilaustenhallinnan kanssa.

”Palvelumuotoilussa yhteistyöllä on iso rooli, eikä työtä voi tehdä vain omien villien ideoiden kautta. On tutkittava yhdessä sopivinta ratkaisua asiakkaalle. Työni kädenjälki näkyy siinä, että järjestelmät toimivat asiakkaan parhaaksi myynnissä, asiakkaiden itsepalveluportaalissa ja asiakkuustiimissä on materiaalit ja kotisivut ajan tasalla. Parhaat tilanteet arjessa ovat niitä, kun kollegat kysyvät asioista, saan toimia avaimena ja asia ratkeaa. Pystyn auttamaan työkaveria. Isoin palkinto on se, kun palvelu tehdään hyvin ja asiakas on tyytyväinen. Olemme silloin onnistuneet. Me olemme olemassa asiakkaita varten”, hän kiteyttää oman työnsä merkityksen.

Läheinen ja läpinäkyvä MPY

Petri tykkää tehdä toimistolla töitä, vaikka MPY:llä on joustava kulttuuri lähi- ja etätyön yhteensovittamisessa. Toimistolla työskennellessä työkaverit ovat lähellä ja työtä ja vapaa-aikaa pystyy helposti rajaamaan. Petrin mielestä MPY on positiivinen työpaikka, jossa on hyvä yhteishenki työntekijöiden kesken. Työntekijöistä johtajiin kaikille voi sanoa oman näkemyksensä asioista ja kaikesta voi keskustella. MPY:n arvo läpinäkyvyys ilmenee siten, että asioista puhutaan rehellisesti ja avoimesti. Avoimuus on tärkeää, eikä sitä voi olla liikaa.

Petri rohkaisee hakemaan MPY:lle töihin, jos hetkenkin miettii MPY:tä uutena työpaikkana.

”MPY on hauska työpaikka, jossa saa olla oma itsensä. Töitä on helppo tehdä työkavereiden kanssa, vaikka itse työtehtävät eivät helppoja olisikaan. En ole päivääkään katunut MPY:lle tulemista”, hän sanoo innostuneesti.


Kiinnostaisiko sinua mielekäs työ MPY:llä? IT-ala on laaja ja jatkuvasti kehittyvä, joten mahdollisuuksia urakehitykseen on runsaasti. Katso avoimet työpaikkamme!

Avoimet työpaikat