Yhteisöllisyyttä, ystävyyttä ja ihmisläheisyyttä

Meillä MPY:llä ollaan kavereita keskenään. Jokainen saa olla oma, aito itsensä ja arvostamme toisiamme sekä erilaista osaamistamme. Työkulttuurimme tukee yhteisöllisyyden muodostumista, ja siksi viihdymme sekä töissä että yhteisissä tapahtumissa ja aktiviteeteissa.

MPY:läiset kertovat

Muun muassa tällaisia ovat MPY:läiset. Tutustu tuleviin kollegoihisi!

Monenlaista Puuhastelua Yhdessä!

Me pelataan yhteen myös monenlaisten työn ulkopuolisten aktiviteettien parissa. Esimerkiksi yhteiset laskettelu-, kulttuuri- ja ulkomaanreissut ovatkin jo perinteitä. Korona-aikana olemme kohdanneet muun muassa virtuaalisessa burgeriakatemiassa. Yhteistä aikaa vietämme myös suositussa MPY-päivässä!

Lisäksi paikkakunnittain toimivat henkilöstökerhomme järjestävät tekemistä ja illanviettoja MPY:läisten iloksi. Jokainen MPY:läinen on tervetullut mukaan ja ehdottamaan, mitä puuhailisimme yhdessä.

Top-3-leffamme

Suosituimmat elokuvat keskuudessamme ovat: Forrest Gump, Taru sormusten herrasta ja Titanic. Klassikkolinjalla mennään!

Suosituimmat koirarotumme

Meillä on paljon toimisto- ja kotikonttorikoiria, ja yleisimmät rodut ovat villakoira ja saksanpaimenkoira.

Mielimusiikkimme

Suomenkielinen pop on ykkösvalintamme ja seuraavaksi suosituin on rock. Makuja on toki yhtä monia kuin MPY:läisiäkin!

Tutustu muihin työnantajalupauksiimme!

Tervetuloa meille sellaisena kuin olet!