Me MPY:llä olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan. Tätä varten olemme luoneet oman vastuullisuuspolitiikan, joka määrittää periaatteet ja toimintatavat, joiden avulla rakennamme digitaalisen yhteiskunnan perustaa vastuullisesti ja lähellä ihmistä.
Vastuullisuus on meillä osa kaikkea tekemistä – se tarkoittaa rehellistä, avointa ja läpinäkyvää toimintaa sekä välittävää kehittämistä yhdessä kestävämmän, tasa-arvoisemman ja yhdenvertaisemman tulevaisuuden puolesta. Uskomme, että vastuullisuus luo perustan pitkän aikavälin kasvulle ja menestykselle sekä mahdollistaa jatkuvan arvon tuottamisen sidosryhmille ja yhteiskunnalle.
MPY:n vastuullisuuspolitiikan vahvistaa MPY Telecomin hallitus. Toimintamme perustuu lainsäädäntöön, velvoittaviin määräyksiin ja ohjeisiin sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin (SDG). Politiikkaa täydentävät tarkemmat ohjeet ja toimintamallit, kuten hallintomallimme. Kehitämme johtamisjärjestelmää ja prosessejamme jatkuvan parantamisen periaatteella.
MPY Telecomin vastuullisen toiminnan lähtökohtana ovat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, joista olemme yhdessä omistajiemme kanssa valinneet neljä keskeistä tavoitetta ohjaamaan liiketoimintaamme.
Vastuullisuuspolitiikkamme pohjautuu MPY:ssä yhdessä sovittuihin eettisiin periaatteisiin ja yhtiön arvoihin: välittäminen, asiakaskeskeisyys ja läpinäkyvyys. Näiden lisäksi hallintomallimme rakentuu lainsäädännön, viranomaismääräysten sekä tekemiemme sitoumusten varaan – suhteessa omistajiin, asiakkaisiin, viranomaisiin ja kaikkiin sidosryhmiimme.
Vuonna 2025 toteutimme useita merkittäviä vastuullisuustoimenpiteitä. Osallistuimme GRESB– ja vastuullisuusraportointiin, teimme ilmastoriskianalyysin sekä EU Taksonomian Minimum Safeguards -arvioinnin. Lisäksi laadimme terveys- ja turvallisuusarvioinnin sekä Net Zero 2040 -tiekartan, joka ohjaa meitä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta.
Näemme ICT-palvelujen ja tietoliikenneratkaisujen merkityksen ilmastonmuutoksen torjumisessa. Tuotamme aidosti vaikuttavia ympäristöhyötyjä muun muassa korvaamalla tuotteita palveluilla ja liikkumista etäyhteyksillä. Vaikka ICT-palvelut ja tuotteet aiheuttavat myös päästöjä, niiden hyödyt on yleisesti arvioitu moninkertaiseksi ICT-alan jalanjälkeen peilattuna.
Jätä yhteystietosi, ja jutellaan lisää.