EtusivuWiljami työskentelee MPY:llä oppisopimuksella

Wiljami työskentelee MPY:llä oppisopimuksella

22.3.2022

Wiljami Väänänen suorittaa Etelä-Savon ammattiopistossa aloittamiaan tieto- ja viestintätekniikan opintojaan loppuun oppisopimuskoulutuksessa. Hän kertoo saaneensa tietoliikenneasiantuntijana työskennellessään korvaamatonta käytännön kokemusta, joka antaa loistavat eväät työelämään.

Miten päädyit MPY:lle?

Olen itse asiassa käynyt myös merkonomikoulun ja hakenut aiemmin töihin MPY:n myymälään. MPY siis oli entuudestaan tuttu, mutta se yllätti, miten paljon se on kasvanut muutamassa vuodessa. Lisäksi pari kaveriani työskentelee täällä ja heiltä olin kuullut pelkkää hyvää.

Nykyiset tieto- ja viestintätekniikan opintoni Etelä-Savon ammattiopisto Esedussa aloitin lokakuussa 2020. Opiskelin koodaus-opintopolulla, kunnes sain maalis-huhtikuussa 2021 opettajaltani viestin oppisopimusmahdollisuudesta MPY:llä. Päätin tarttua siihen, sillä työskentely sopii minulle paremmin kuin koulun penkillä istuminen. Koulutus kestää vuoteen 2023, mutta valmistua voin aiemminkin, kunhan suoritan tarvittavat neljä näyttötyötä.

Millaisen perehdytyksen sait ja miten työskentelyäsi on tuettu?

Perehdytys oli todella kattava ja hyvä, vaikka se tapahtui osittain etänä. Se kesti pari ensimmäistä kuukautta enkä sen aikana vielä tehnyt töitä itsenäisesti. Vähitellen sain ottaa enemmän vastuuta ja sain monipuolisesti työtehtäviä. Työssäni auttaa sekin, että olen ollut tietokoneiden kanssa tekemisissä koko elämäni.

Tukea työhöni saan monelta suunnalta. Esihenkilöni Aapo Sormusen kanssa pidämme viikoittain palaverin, mutta muiltakin kollegoiltani olen saanut aina apua tarvittaessa. Lisäksi saan osallistua erilaisiin koulutuksiin, vaikka ne eivät välttämättä suoraan liittyisi omaan työhöni. Periaatteessa oppisopimuskoulutuksessa keskitytään oppimiseen käytännön kautta, mutta täällä olen saanut paljon myös teoriaopetusta.

Mitä työtehtäviisi kuuluu ja mitkä ovat olleet tähänastisen MPY-urasi kohokohtia?

Tietoliikenneasiantuntijana yksi tärkeimmistä tehtävistäni on teknisen tuen antaminen asiakkaillemme puhelimitse ja sähköpostitse. Tiivistetysti siis esimerkiksi ratkaisen häiriö- ja vikailmoituksia, suljen ja avaan liittymiä sekä hoidan laskutusta. Hoidan myös vuorollani valvomoamme ja se onkin työssäni mielenkiintoisinta, sillä se vaatii laajaa tietämystä monista aiheista sekä laitteista.

Parasta tähän asti ovat olleet ne päivät, kun olen saanut hoidettua hommat itsenäisesti ja huomannut, että olen oikeastaan oppinut aika nopeasti. Olen myös ylpeä siitä, että ratkaisemme tiiminä kaikki meille tulevat häiriöilmoitukset. Tykkään myös hybridityöskentelystä, eli on kiva, että töitä voi tehdä kotona, mutta käymme myös tiiminä yhdessä toimistolla vähintään kerran kuussa.

Minkälaiset eväät työelämään oppisopimuskoulutus MPY:llä on antanut?

Minulle käytännön työskentely ja oppisopimuskoulutus ovat sopineet parhaiten. En osannut kuvitellakaan, miten paljon uutta voin oppia esimerkiksi teknisistä asioista ja kyberturvallisuudesta. Tähänastinen kokemukseni on oikeastaan ylittänyt odotukseni.

Mitä haluaisit sanoa niille, jotka harkitsevat hakevansa MPY:lle?

MPY:llä on todella laajasti toimintaa sekä useita toimistoja eri paikkakunnilla, joten täällä on monenlaisia mahdollisuuksia IT-alasta haaveilevalle. Suosittelen hakemista lämpimästi, ja omille kavereilleni olen työpaikkojamme linkkaillutkin.

Oletko IT-urasi alussa oleva osaaja tai oletko jo ehtinyt kartuttaa alan kokemusta? Katso avoimet työpaikkamme ja tule meille tekemään merkityksellistä työtä!

Avoimet työpaikat