Helppo siirtymä. Sellaiseksi Sari Lindén kuvailee aikaa, jolloin hän tuli meille töihin työskenneltyään energia-alan yrityksen IT-osastolla noin 20 vuoden ajan. MPY:ssä oli hänen näkökulmastaan sopiva sekoitus tuttua ja uutta: esimerkiksi hänelle tutun energia-alan ymmärrystä ja toisaalta uusia tilaisuuksia.
”MPY:ssä kiinnosti mahdollisuus laajentaa osaamistani, kun töitä tehdään useille asiakkaille. Täällä oli hyvä vastaanotto, ja heti tuli tunne, että kuulun joukkoon”, Sari muistelee aloitustaan.
Sari aloitti meillä IT-asiantuntijan roolissa Kouvolassa vuonna 2017, mutta jo alle vuodessa hän eteni asiakkuustiimin vetäjäksi. Hänen vastuunsa on senkin jälkeen kasvanut asteittain. Vähitellen hänen työnkuvaansa tulivat mukaan esimerkiksi kehityskeskustelut, budjetointi ja lopulta täysi esihenkilövastuu. Nyt Sarin työnimike on Head of ICT Services ja hän johtaa kahta asiakkuustiimiämme.
”Tuntuu hyvältä, kun täällä on huomattu se, että minusta on vastuullisiin töihin. Matkan varrella olen toki saanut tukea osaamiseni kehittämiseen muun muassa koulutuksissa ja suoraan työkavereiltani”, Sari kiittelee MPY:ltä saamiaan mahdollisuuksia.
Sari on uransa aikana siis kartuttanut kattavan kokemuksen asiantuntijatehtävistä. Hänen vahvuutensa onkin ymmärtää perusteellisesti tiimiensä työn sisältöä. Se auttaa häntä mahdollistamaan toimivan tiimityön.
”Haluan järjestää asiat niin, että asiantuntijoiden ei tarvitse esimerkiksi säätää ohjeiden ja prosessien kanssa, vaan he voivat keskittyä oikeisiin töihin. Tiiminvetäjät auttavat minua valtavasti vastaamalla päivittäisen keikkakuorman jaosta, työjonon seuraamisesta ja resursoinnista. Tiimeissäni onkin loistavat, vastuulliset ja osaavat tekijät”, Sari kertoo.
Sari Lindén pyrkii olemaan välitön ja helposti lähestyttävä esihenkilö. Välittäminen kuuluukin MPY:n hyvän johtamisen periaatteisiin.
Sari onkin ylpeä tiimeistään ja niiden hyvästä hengestä. Välitön tunnelma, vaikuttamisen mahdollisuudet ja auttamishalu ovat paitsi työssä jaksamisen myös asiakastyytyväisyyden rakennuspalikat.
”Apua ja tukea saa aina ympäri talon sekä omasta tiimistä. Se on yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi täällä on niin kiva tehdä töitä”, hän valaisee.
”Lisäksi saan paljon positiivista palautetta siitä, että täällä työ joustaa. Meillä on etätyömahdollisuus ja joustavat työajat, joten MPY:läiset voivat rytmittää päivää oman elämäntilanteensa mukaan. Olemme matala organisaatio, jossa pääsee tekemään monipuolisesti hommia omien mielenkiinnon kohteiden mukaisesti”, hän jatkaa.
MPY:llä panostetaan lähijohtamiseen, jota MPY:läiset Sarin mukaan kovasti kiittelevätkin. Mutta millainen johtaja Sari itse on?
”Pyrin olemaan välitön ja helposti lähestyttävä. Kaikista asioista voi puhua, ja on tärkeää, että kenenkään ei tarvitse jäädä yksin pohtimaan mieltä askarruttavia kysymyksiä”, hän sanoo.
Sari pyrkii pitämään mielessään myös yhdessä määrittelemämme arvot. Jokainen niistä on tärkeä ja näkyvä, mutta hän nostaa erityisesti esiin asiakaskeskeisyyden.
”Asiakkuustiimeillä on kokonaisvastuu asiakkaidemme IT-ympäristöjen ylläpidosta ja kehittämisestä. Mahdollistamme sen, että asiakas voi keskittyä omaan liiketoimintaansa”, Sari selventää.
Työn ulkopuolella Sarille on tärkeää päästä liikkumaan ja luontoon. Metsässä hän viihtyy kesällä suunnistuksen ja talvella hiihdon merkeissä. Sari nauttii myös paikallisesta joukkueurheilusta, ja hänet voikin löytää niin Kouvolan Pallonlyöjien pesäpallokatsomosta kuin KooKoo:n jääkiekkohalliltakin.
Tiimipeli on siis Sarille merkityksellistä sekä vapaalla että töissä. Kun häneltä kysyy, miksi MPY:lle kannattaisi hakea töihin, hän korostaa juuri loistavaa yhteisöä.
”MPY:llä on ihanat työkaverit ja leppoisa meininki, ja siksi tämä on minulle viihtyisä työympäristö. Nautin myös siitä, että työn lisäksi täällä voi jutella kaikenlaista myös muusta elämästä”, hän naurahtaa.
Kiinnostaisiko sinuakin työ kannustavassa ympäristössä, jossa voit rakentaa itsesi näköistä urapolkua? Katso avoimet työpaikkamme!