EtusivuUratarinatJouni Möttönen pääsee toteuttamaan itseään pilviteknologian parissa

Jouni Möttönen pääsee toteuttamaan itseään pilviteknologian parissa

29.9.2022

Jouni Möttönen aloitti Cloud & Tools -tiimissämme Oulun toimipisteellämme vuoden 2021 elokuussa. Hänen ensivaikutelmansa mutkattomasta organisaatiosta on osoittautunut matkan varrella paitsi todeksi myös yhdeksi työyhteisön parhaista puolista. Jouni on ylpeä MPY:läisyydestään ja siitä, että hän saa olla mukana kehityksen keihäänkärjessä, eli pilvimaailmassa.

”Kevyempi organisaatio ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön”, muistelee Jouni Möttönen, kun häneltä kysyy syitä siihen, mikä MPY:ssä alun perin viehätti. Jouni työskenteli vielä isossa IT-talossa, kun häneltä tiedusteltiin kiinnostuksesta tulla meille töihin. Ajoitus osui nappiin, kun hänen mittansa oli tullut täyteen byrokratiaa.

Kun Jouni liittyi Cloud & Tools -tiimiimme elokuussa 2021, hän kokikin heti tulleensa oikeaan paikkaan.

”Aloitus oli tosi positiivinen. Kaikki koneet ja laitteet olivat valmiina ja sain hyvän perehdytyksen. Esihenkilöni asuu toisella paikkakunnalla, mutta olimme joka päivä tekemisissä ja edelleenkin viikoittain, tai silloin, kun on aihetta”, Jouni selventää.

”Kaikki muutkin tekivät minulle tosi tervetulleen olon, ja vien itse tätä traditiota eteenpäin”, hän jatkaa.

Joustavaa ja merkityksellistä työtä kehityksen keihäänkärjessä

Jouni aloitti meillä senior järjestelmäasiantuntijana, mutta eteni koeajan jälkeen tiiminvetäjäksi. Käytännössä hänen työhönsä kuuluu muun muassa projekteihin osallistumista, tikettijonon koordinoimista sekä sisäistä kehitystyötä, josta hän nauttii erityisesti.

”Voin rehellisesti sanoa, että työssäni ei ole tällä hetkellä mitään huonoa. Saan toteuttaa itseäni pilviteknologian parissa, joka on keihäänkärkeä kehityksessä. Olen ylpeä saadessani olla tässä edelläkävijyydessä mukana”, hän kertoo.

Itse työnkuvan lisäksi Jouni kiittelee MPY:n joustavia työskentelykäytäntöjä. Kun on vapautta aikatauluttaa ja priorisoida, työ ja muu elämä ovat tasapainossa.

Jouni Möttönen on kokenut MPY:llä heti alusta lähtien tulleensa oikeaan paikkaan. 

”Voin sopia esihenkilöni kanssa vapaasti työajoista ja etätöistä. Niinpä voin esimerkiksi käydä hoitamassa asioita keskellä päivää, kun on molemminpuolista joustoa ja luottoa siihen, että hommat tulevat hoidetuksi”, hän iloitsee.

Jouni arvostaa myös mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan siten, että se vastaa uratavoitteita.

”Pian olen menossa kursseille opiskelemaan lisää Azure-teknologiasta. Haluan jatkossa kuitenkin tehdä lisää hallinnollista työtä esimerkiksi teknisenä projektipäällikkönä”, hän visioi.

Seuramies ja seuran mies

Työnteon ohessa Jouni jää mielellään ”suustaan kiinni” muiden MPY:läisten kanssa. Hän on alusta asti kokenut, että meillä on loistava henki ja mukavaa porukkaa.

”On ollut kiva huomata, että täällä saa aina apua ja tukea, kun on tarvinnut. Keneen tahansa voi ottaa yhteyttä miettimättä kyselenkö tyhmiä. Kahvipöytäkeskustelujenkin aiheet vaihtelevat mukavasti, kun ihmisiä kiinnostaa muukin kuin oma työ”, hän veistelee.

Vapaalla Jounin aika menee pojan salibandyseuran joukkueenjohtajan hommissa. Lisäksi hän matkustelee perheensä kanssa mielellään asuntovaunu auton perässä. Seurakokemus ja matkustaminen ovat kerryttäneet pankkiin monenlaisia elämänviisauksia.

”Kun seuratoiminnassa mukana olevat vanhemmat alkavat huolehtia liikaa, sanon aina: ’Anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää’”, Jouni neuvoo nauraen.

Jouni kertookin edustavansa ylpeydellä sekä salibandyseuraa että MPY:tä, sillä molempien arvot vastaavat hänen omiaan. Siksi hän kannustaakin hakemaan meille töihin.

”Ei muuta kuin hakemusta sisään. Voin suositella omien kokemusteni perusteella”, hän summaa.

Kiinnostaisiko sinuakin joustava ja merkityksellinen työ? Katso avoimet työpaikkamme!

Avoimet työpaikkamme

Tutustu pilvipalveluihimme