Etusivu UUSIUratarinatAsiakkuusjohtaja Elisa Ketomaa: Urapolku MPY:llä

Asiakkuusjohtaja Elisa Ketomaa: Urapolku MPY:llä

16.2.2017

Olen Elisa Ketomaa, kokenut asiakaspalvelun ammattilainen. Olen työskennellyt MPY:llä eri rooleissa jo lähes 20 vuoden ajan.

Työurani käynnistyi tradenomin tutkinnon jälkeen palvelutiedottajana, jonka jälkeen olen työskennellyt niin myynnissä kuin markkinoinnissa ja asiakaspalvelussa. Isosta talosta on löytynyt uusia haasteita urapolulle ja työ sekä oikea asenne on opettanut ja antanut mahdollisuuden kehittää itseäni.

”Uskon, että kun asenne on kohdallaan ja halua oppia uutta, niin töitä riittää ja omaa osaamista on helppo kehittää.”
Täysin uusien tehtävien ja roolien omaksuminen ei välttämättä ole helppoa, mutta asenne ratkaisee. Jossain kohtaa aloin entistäkin vahvemmin ajatella, että hoidan homman kuin homman niin hyvin kuin ikinä osaan tyyliin ”minusta tulee maailman paras assistentti”. Mitä en osaa tai ymmärrä, selvitän ja opiskelen sen. Uskallan kysellä tyhmiä ja otan vastuun itse siitä, että opin. Matkan varrella on tarttunut mukaan myös paljon varmuutta, että uskallan kyseenalaistaa, ehdottaa ja seisoa omien näkemysteni takana.”

Oppia parhaista käytännöistä ja maalaisjärkeä

”Tällä hetkellä toimin asiakkuusjohtajana. Esihenkilönä luotan maalaisjärkeen ja ihmissuhdetaitoihin. Kokemuksia on kertynyt omista esihenkilöistä työvuosien aikana. Poimin vain ne parhaat ominaisuudet ja käytännöt omaan esihenkilötyöhöni.”

”On ollut hienoa tutustua omaan porukkaan ja tuntea yhteistyön sujuvan. Olen myös huomannut, että ylpeyteni heistä ja arvostukseni heidän osaamistaan kohtaan on aitoa eikä tittelin tuoma rooli. Tavoitteeni on mahdollistaa tiimilleni hyvät työskentelyolosuhteet ja -välineet. Kun työnteko on mukavaa, ovat tuloksetkin hyvät: asiakas saa hyvää palvelua tyytyväiseltä työntekijältä.”

Tavoitteena ICT-alan paras asiakaskokemus

”Asiakaskokemus on minulle ja tiimilleni ohjenuora, mikä antaa toimintaohjeen kaikkiin tilanteisiin. Se on näkökulma, jonka kautta meidän tulee tarkastella omaa tekemistämme. Kysyä jatkuvasti itseltään, mitä tämä asiakkaalle merkitsee ja kuinka haluaisin itse asiakkaana itseäni kohdeltavan. Aika helposti sieltä vastaus silloin löytyy.”

Ellu

Kiinnostaisiko sinua tehdä joustavasti tulosta ympäristössä, jossa sinua kannustetaan? Katso avoimet työpaikkamme!

Avoimet työpaikat