Televisioverkossa tapahtuva teknologiamuutos (HD-siirtymä) odottaa antenni-tv-talouksia lähivuosina. Kaapeli-tv nostaa kodin arvoa ja parantaa palveluita.
Muutos television kuvanlaatuun ja kodin palveluihin on suuri, mutta silti monessa taloyhtiössä on edelleen antenniverkko. Suomen antennitelevisioverkossa vaihdetaan teknologiaa lähivuosina, joten asiakaspäätelaite (TV/digiboksi) on mahdollisesti silloin vaihdettava uutta teknologiaa tukevaksi. Myös joidenkin taloyhtiöiden on varmistettava antennijärjestelmänsä toimivuus. Muutos on tulossa lähivuosina, mutta silti moni taloyhtiö ja niiden asukkaat eivät ole varautuneet edessä olevaan muutokseen mitenkään.
– Pikselöinnit ja pätkimiset ovat hävinneet, ja kuva on kuin postikortti.
Näin kuvailee pieksämäkeläinen isännöitsijä Mika Pesonen asukkailta saamaansa palautetta, kun taloyhtiöt ovat vaihtaneet television antenniverkon kaapeli-tv:seen.
Taloyhtiön antenniverkko kannattaa vaihtaa kaapeli-tv:seen. Asukkaat hyötyvät muutoksesta monella tavalla.
Tärkein kaapeli-tv:n etu on, että valokuitua pitkin taloyhtiöön tuotava uusi tietoliikenneyhteys parantaa taloyhtiön tarjoamia palveluja ja nostaa näin asuntojen arvoa. Samaa kiinteää piuhaa pitkin kodissa toimii moitteetta nimittäin paitsi teräväpiirto-televisiolähetykset, myös internet.
Nettiyhteys ostetaan kaapeli-tv:n lisäpalveluna, se toimii kodin sisällä langattomasti kaikissa laitteissa ja on aina yhtä nopea. Ero mobiilinettiliittymiin voi olla suuri, sillä monella alueella mobiiliyhteydet ruuhkautuvat etenkin iltaisin ja netti alkaa tökkiä.
– Toimiva netti alkaa olla kotona yhtä tärkeä ominaisuus kuin sähkö, vesi ja viemäri. Useamman perheenjäsenten netin pitää toimia hyvin samaan aikaan, MPY:n myyntipäällikkö Mikko Syrjälä sanoo.
– Samalla rahalla saa siis paremmat palvelut, Syrjälä havainnollistaa.
Mikkelin kantakaupungissa yhdeksän kymmenestä taloyhtiöstä on jo kaapeli-tv-verkossa. Niissä antenniverkon muutoksesta ei seuraa mitään, mutta muuten kannattaa havahtua. Moni kaapeli-tv:tä katsova ei nimittäin ole hyödyntänyt mahdollisuuttaan nopeampaan nettiin. Nettiyhteyden avaaminen kotiin samaa piuhaa pitkin olisi mahdollista monessa taloyhtiössä ja omakotitalossa.