EtusivuKuluttajilleUutisetMPY vauhdittaa kasvuaan – Ville Sillanpää aloittaa verkkojohtajana 1.10.2023

MPY vauhdittaa kasvuaan – Ville Sillanpää aloittaa verkkojohtajana 1.10.2023

13.9.2023

Suomen valokuiturakentamisessa on menossa kova kasvuvaihe ja vauhti ei ota laantuakseen. Kaivurit ja puuttuvan kuidun kaivajat ovat olleet tuttu näky niin Mikkelin kuin ympäristökuntien katukuvassa kuluneen vuoden aikana. MPY:llä on tavoitteena kasvaa merkittäväksi toimijaksi myös Mikkelin alueen ulkopuolella ja lokakuun alusta verkkojohtajana aloittava Ville Sillanpää ei epäröi tarttua tulevaisuuden kasvuhaasteisiin.

Oulusta kotoisin oleva, 35-vuotias Ville Sillanpää omaa vahvan kokemuksen niin valokuituverkkojen suunnittelun, rakentamisen kuin palveluiden käyttöönottojen osalta. Ville on kovanluokan ammattilainen, jonka ajatusmaailmassa maailma ei ole koskaan valmis.

Toimintatapoihin kuuluu myös jatkuva itsensä haastaminen ja sitä kautta tehokkaimpien toimintamallien löytäminen. Villen vahvuutena on pitkä kokemus erilaisista asennustöistä aina 2000-luvun alkupuolelta lähtien, jolloin digitalisaatio otti ensimmäisiä kehitysloikkiaan. Uran alkuvaiheilla kerrytetty käytännönläheinen työkokemus on ollut iso apu uran myöhemmissä vaiheissa ja viime vuosina Ville on suunnitellut verkkoarkkitehtuureita ja johtanut kokonaisvaltaisia verkonrakennushankkeita.

Omien sanojensa mukaan uusi ura MPY:llä on loistava mahdollisuus hyödyntää käytännön tekemisen kautta hankittua vankkaa osaamista ripauksella nuoruuden intoa ja raikasta ajattelutapaa. ”Markkinoilla käy kiivas kilpailu ja aluejaot tullaan tekemään lähivuosien aikana. Selvää on, että MPY haluaa olla kisassa mukana ja uuden omistajan vahvan selkänojan turvin pääsen mukaan suuriin investointihankkeisiin”, iloitsee Sillanpää tulevaa rooliaan.
Ville siirtyy uuteen rooliinsa Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy:n verkostovastaavan roolista.

Suuret saappaat täytettäväksi

Sillanpää tulee jatkamaan syksyllä 2024 ansaitulle eläkepäiville jäävän Jukka Lampisen jalanjälkiä. Jukka on tehnyt MPY:llä kunnioitettavan, yli 30-vuotisen uran toimien viimeiset 12 vuotta verkkopäällikön tehtävissä.

Miehet tulevat olemaan tiivis aisapari seuraavan vuoden ajan. ”On hienoa, että saan ottaa urani alkumetrit MPY:llä Jukan kanssa. Koitan imeä itseeni kaiken sen tietotaidon, jotta voin täyttää minulle jätetyt suuret saappaat parhaalla mahdollisella tavalla. Ei voi muuta sanoa kuin iso hatunnosto Jukalle ansiokkaasta urasta, Sillanpää tuumailee.

”Toivotan Villen lämpimästi tervetulleeksi MPY:lle. Hienoa, että saamme taloon kovanluokan osaajan, joka pyrkii varmasti haastamaan niin omia kuin tiiminkin totuttuja toimintamalleja. Ja ei tuo nuoruuden into ja uudet kehitysideat ole ollenkaan huono lisä, myhäilee Lampinen.

Matkailu avartaa

Pandemiavuosien myötä tapa tehdä töitä koki myös oman murroksensa ja etätyö osana työviikkoja on tullut jäädäkseen. Täysin etänä uutta roolia ei ole kuitenkaan tarkoitus hoitaa. Uusi verkkojohtaja suhtautuu uuteen työnantajaansa Etelä-Savossa asenteella ”matkailu avartaa”. Matka Oulusta Mikkeliin taittuu kuvankauniissa järvimaisemissa ja muutenkin MPY:n ydinalue ja uudet kasvualueet kiinnostavat alueina.

Kysyttäessä asetelmaa Oulun murre vs. Savon murre vastaus on yksiselitteinen. ”Oulun murre on niin vahva osa persoonaani, että se ei haihdu, ei sitten mihinkään”, naurahtaa Sillanpää.

 

Lisätietoja:
Verkkopäällikkö Jukka Lampinen, jukka.lampinen@mpy.fi, puh. 044 019 0270

Tutustu asiakastarinoihimme: