Työn palkitsevuus on MPY:n henkilöstöjohtamisen ja työnteon ytimessä. Mielekkyys, aidot ihmiset ja vaikuttaminen – haluamme luoda työelämää, jolla on hyvää tuottava päämäärä.
Teemme töitä asiakkaidemme tyytyväisyyden ja menestyksen vuoksi. Uudistamme työstä sellaista, että siinä on vaihtelua, ja kiinnostava sisältö tempaisee mukaansa flow-tilaan. Lisäksi työstä tekee mielekkään läheiset välit työkavereiden ja esihenkilön kanssa – MPY:llä kuulut aina mukaan porukkaan!
Olemme matkalla hyvän työntekijäkokemuksen rakentamisessa, ja vuonna 2021 henkilöstötyytyväisyytemme nousi 51 yksikköä suositteluhalukkuutta mittaavalla indeksillä. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miten teemme MPY:llä työskentelystä palkitsevaa.
Vuoden 2021 henkilöstökyselyn mukaan lähes 90 prosenttia MPY:läisistä on sitä mieltä, että oma esihenkilö luottaa töiden sujumiseen ja antaa riittävästi vastuuta. MPY:läisten kanssa yhdessä luodut hyvän johtamisen periaatteet ohjaavat esihenkilöitä huolehtimaan riittävästä ohjauksesta ja palautteesta valmentavalla tyylillä. Jaamme tunnustusta toisillemme koko yrityksen nähtäväksi, ja meillä on sisäisessä somessamme Yammerissa jopa tälle omistettu kanava.
Yli 80 prosenttia MPY:läisistä kokee, että arvoihimme (välittäminen, asiakaskeskeisyys, läpinäkyvyys) on helppo sitoutua. Arvomme eivät ole johdon keksimiä, vaan ne on luotu yhdessä henkilöstön kanssa.
Vauhditamme urakiertoa, jotta työssä pääsee kasvattamaan uutta osaamista ja etenemään omien urasuunnitelmien mukaisesti. MPY:llä ei ole yhtä ja samaa urapolkua kaikille, vaan avoimiin tehtäviin voi siirtyä tiimistä toiseen oman kiinnostuksen ja osaamisen mukaisesti. Tuemme urakiertoa tarjoamalla avoimia paikkojamme sisäiseen hakuun. Myös aiempaan työhön saa palata! Arvostamme osaamisen kehittämistä niin paljon, että teknologiasertifikaattien suorittamisesta saa rahallisen palkkion.
Vaalimme kulttuuria, jossa työssä kokee tulevansa hyväksytyksi. Lähes 90 prosenttia henkilöstöstämme kokee, että meillä ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti. MPY on työpaikka, jossa auttaminen ja ystävällisyys kuuluvat arjen kohtaamisiin. Korona-aikana koko MPY kokkasi yhteisessä virtuaalisessa burgeriakatemiassa työn vastapainoksi. Lisäksi pääsimme järjestämään paikallisia tapahtumia saunaillanvietosta pakohuoneesta vapautumiseen.
Kehitimme syksyllä 2021 Idea-mobiilisovelluksen, jonka avulla jokainen MPY:llä voi matalalla kynnyksellä lähettää ehdotuksen koko yrityksen uudistamiseksi mistä vain aiheesta. Omaan työhön vaikuttamisessa parhaan tuen saa esihenkilöltä arjen merkityksellisissä one-to-one-keskusteluissa.
Kirjoittaja Satu Berlin
Satu on pitkän linjan HR-ammattilainen ja MPY:n henkilöstöjohtaja, jolle työpaikan menestyminen ihmisten kautta on sydämen asia. Työssään hän edistää kulttuuria, jossa työntekijät pääsevät loistamaan kirkkaimmassa valossaan ja tekemään merkityksellistä työtä.
Katso avoimet työpaikkamme ja tule sinäkin MPY:lle tekemään palkitsevaa työtä!
Avoimet työpaikat