Erittäin vahvassa kasvuvauhdissa oleva Synsam Group Finland on luottanut MPY:hyn ICT-kumppanina ketjun perustamisesta asti. Synsam-optikkoketjussa on Pohjoismaissa yli 500 optikkoliikettä ja Suomen-liiketoiminnot kasvavat noin yhden uuden liikkeen kuukausitahdilla. ”Meillä on hyvin aggressiiviset kasvutavoitteet”, kertoo Synsamin konsepti- ja liikepaikkajohtaja Helena Koski-Väänänen.
Synsamin yhteistyö MPY:n kanssa on melko laajaa. Palvelut voidaan jakaa kolmeen osaan: päivittäinen tuki liikkeille, palvelinpalvelut sekä uusien liikkeiden perustamiseen liittyvät asennuspalvelut. Synsamin laitteet tulevat pohjoismaisen hankintaketjun kautta, mutta laitteiden esiasennuksen hoitaa MPY.
”Kaikki järjestelmämme pyörivät MPY:n konesalissa. Meillä on MPY:ltä käytössämme päätelaitteiden hallinta, kapasiteettipalvelu, varmistuspalvelu, palvelupäällikkö sekä kaikkien toimipisteiden tietoliikenneyhteydet. Uusia liikkeitä perustettaessa MPY:llä on vahva rooli muun muassa verkkolaitteiden käynnistyksessä ja asennuksessa”, kertoo Koski-Väänänen. Hän vastaa Synsamin hallinnollisista asioista, kuten IT:stä, ja on päivittäin tekemisissä MPY:läisten kanssa.
Koski-Väänänen huomauttaa, että tarve ympärivuorokautiselle ICT-tuelle lisääntyy toimintaympäristön muuttuessa entistä digitaalisempaan suuntaan: ”Liikkeillemme ja toimistollemme näkyvin asia MPY:stä on heidän palvelupisteensä, jonka kautta saamme avun arjen vaihtuviin tilanteisiin, useimmiten soittamalla.”
Tietoturva-asioissa Koski-Väänänen kokee, että MPY on hyvin tunnollinen eikä jätä tietoturvan varmistamisessa kiveäkään kääntämättä. Jo asennusportaan aktiivisuus tekee vaikutuksen. Asentaja saattaa liikkeessä huomata toimintatavan, joka voisi mahdollisesti aiheuttaa tietoturvariskin. Hän on proaktiivisesti yhteydessä omaan esimieheensä sekä Koski-Väänäseen ja ehdottaa, miten asiaa voisi parantaa. ”MPY:llä ollaan anturit ulkona ruohonjuuritasolla saakka. Tätä ominaisuutta arvostamme MPY:ssä erityisesti, sillä omalle toiminnalle sokeutuu helposti.”
MPY:n sisäinen toimintamalli ja tukiverkosto näyttäytyvät asiakkaan suuntaan selkeinä. Koski-Väänänen tietää täsmälleen, keneen ottaa yhteyttä missäkin asiassa, liittyipä asia uuden liikkeen avaamiseen tai yksittäiseen tikettiin. ”Jokaisella MPY:läisellä on hyvä tietämys omasta aihepiiristään ja heillä sisäisesti ohjaukset asiantuntijoiden välillä toimivat luontevasti. Arvostan missä tahansa toimittajasuhteessa sitä, ettei lähdetä arvailemaan vaan kysytään ja mietitään yhdessä. Varsinkaan IT-alalla en halua kuulla yhtään arvailua!”, Koski-Väänänen naurahtaa.
Yhteydenpito MPY:n ja Synsamin välillä on Koski-Väänäsen mukaan luontevaa ja molemminpuolista. Kuukausittaisissa Teams-tapaamisissa MPY:n asiakkuuspäällikön kanssa käydään läpi tilannekatsaus ja pohditaan mahdollisia kehityskohteita. Sähköposti ja puhelin ovat ahkerassa käytössä, ja pari kertaa vuodessa pyritään tapaamaan myös kasvotusten.
Synsam Finlandilla on käytössä kahdennettu tietoliikenneyhteys: enimmäkseen käytetään kiinteää yhteyttä, useimmiten valokuitua, mutta lisäksi yhteydet varmistetaan 4G:llä. Tämä on historian kautta opittu ja hyväksi havaittu toimintamalli, joka tuo tehokkuutta myymälöiden toimintaan. ”Tietoliikenneyhteyden varmistus on meille äärimmäisen tärkeää, koska jos katkoksia tulee, kaupankäynti seisahtuu saman tien. Myös uusien liikkeidemme yhteydet saadaan toimimaan mobiiliyhteyden avulla heti, vaikka kiinteää liittymää jouduttaisiin odottelemaan.”
Koski-Väänänen arvostaa MPY:n henkilöstön joustavuutta, halua oppia ja ymmärtää sekä avointa keskustelua. Hän arvelee, että helpolta tuntuvaa yhteistyötä siivittävät MPY:n ja Synsamin samankaltaiset arvot. Yksi arvoista, välittäminen, näkyy käytännössä esimerkiksi avoimessa keskusteluyhteydessä, jota Koski-Väänänen arvostaa erityisesti. ”Keskustelumme on joskus jopa brutaalin avointa”, Koski-Väänänen naurahtaa mutta vakavoituu. ”Meillä on paljon ICT-toimittajia mutta vain yksi kumppani. Ja se on MPY.”
MPY sopii Koski-Väänäsen mielestä erityisesti sellaiselle pk-sektorin yläpäähän solahtavalle yritykselle, joka haluaa palveluntoimittajan ottavan haltuun koko yrityksen IT:n. ”MPY ei ole vain laitetoimittaja tai verkkokumppani, vaan heillä on ennen kaikkea kattava kokonaisymmärrys asiakkaansa liiketoiminnasta ja ICT-palvelutarpeista. Heidän tarjoomansa on myös riittävän laaja. Ilman muuta suosittelen MPY:tä muillekin”, Koski-Väänänen päättää.
Vuonna 1968 perustettu Synsam on johtava optisen vähittäiskaupan ketju
Pohjoismaissa Synsam-ketjuun kuuluu yli 500 optikkoliikettä, joista 50 toimii Suomessa.
Synsamin tuotevalikoimaan kuuluvat mm. silmälasit, aurinkolasit, piilolinssit, piilolinssinesteet sekä muut optisen alan oheistuotteet. Lisäksi useimmissa liikkeissä on saatavilla silmälääkäripalvelut.
Synsam on onnistunut toimintansa digitalisoinnissa ja innovatiivisissa konsepteissaan ja saavuttanut toimialansa parasta kasvua ja kannattavuutta Euroopassa.
Saat ensimmäisten joukossa tietoa toimialan puheenaiheista, uutisista sekä tulevista tapahtumista suoraan sähköpostiisi.
Keskustelemme mielellämme, kuinka voisimme auttaa yritystänne modernin ICT-ympäristön luonnissa.
Myyntitiimimme palvelee valtakunnallisesti paikkakunnasta riippumatta.
Ota yhteyttä sinulle sopivalla tavalla. Soita meille tai lähetä sähköpostia.
Primehotels
Lumme Energia
Keypro
Jamix
Helsingin kaupunginteatteri