Asiakastarina – Saimaan autopiste

8.8.2022

Saimaan Autopiste arvostaa MPY:n palvelukokonaisuudessa asiantuntemusta ja helppoutta – sitä että ”ei tarvitse itse hirveästi miettiä”.

Saimaan Autopiste on vuonna 2019 perustettu ketterä, paikallinen ja vaihtoautoihin keskittyvä autoliike Mikkelissä. Saimaan Autopiste työllistää tällä hetkellä 3 henkilöä. Yrityksen toimitusjohtaja Jonne Lång kertoo Autopisteen ja MPY:n välisen yhteistyön jatkuneen aivan Autopisteen toiminnan alusta saakka.

– Olimme heti toimintamme alkaessa yhteydessä MPY:n myyjään Niko Hämäläiseen. Meillä ei ollut tietokoneita, tulostimia, työpuhelimia eli oikeastaan mitään mitä toiminnassamme tarvitsimme, Lång kertoo.

Saimaan Autopiste sai tarvittavat työkalut arkensa pyörittämiseen mutkattomasti MPY:n kattavasta palveluvalikoimasta. Muitakin vaihtoehtoja palveluntarjoajaksi Saimaan Autopisteellä harkittiin, mutta paikallisen toimijan MPY:n kokonaisvaltainen asiantuntijuus vakuutti Saimaan Autopisteen.

“Sellaisetkin tarpeet huomioitiin, joita emme itse osanneet edes miettiä”

MPY:ltä Saimaan Autopisteelle tarjottiin palvelukokonaisuutena DNA:n mobiilipalvelut ja laitehankinnat itsepalveluportaali MPY Onlinen kautta. Autopisteeltä kerrotaan, että vaikka heillä on käytössä MPY:n verkkokauppa, saa palvelua silti hyvin henkilökohtaisesti suoraan yhteyshenkilölle soittamalla.

– MPY:ltä otettiin huomioon sellaisetkin tarpeet, joita emme itse osanneet edes miettiä. On myös erittäin helppoa asioida yhden yhteyshenkilön kautta, toimitusjohtaja Lång kertoo.

Kokonaisvaltaisessa palvelumallissa myös takuu saa Långilta kiitosta. Hän kertookin, että jos jokin on rikkoutunut, on laite tultu korjaamaan paikan päälle ja tarvittaessa uuden korvaavan laitteen on saanut tilalle heti.

Kysymykseen suosittelisiko hän MPY:n palveluita muille yrityksille vastaa Lång lyhyesti, mutta ytimekkäästi:

– Totta kai suosittelen, asiakaspalvelu on ensiluokkaista, Lång päättää.

 

Kuva: Saimaan Autopiste Oy

Tutustu myös muihin asiakastarinoihimme:

Ota yhteyttä myyntiimme!

Kaipaatko sinäkin kumppania, joka ymmärtää sinun liiketoimintasi tarpeet?
Autamme sinua mielellämme kehittämään sinunkin yrityksesi tietoverkkokokonaisuudesta liiketoimintalähtöisen.

Ota yhteyttä sinulle sopivalla tavalla.
Soita meille, lähetä sähköpostia tai piipahda Mikonkadun myymälässä Mikkelissä.

Mikael Elkharam

Myyntipäällikkö
yritykset

Niko Hämäläinen

Myyntipäällikkö
yritykset, kaupungit ja kunnat

Antti Hirvonen

Projektipäällikkö
myyntiyhtiöt, uudet valokuitualueet

Janne Korhonen

vt. toimitusjohtaja